tiistai 27. helmikuuta 2018

Liha-riisipasteijat



           Mikähän lie jyväjemmari oli päässyt huseeraamaan meidän pakastimelle? Huomasin meinaan tässä yks päivä, että sinne oli kertynyt pienoinen varasto lehtitaikinalevyjä. Nyt kun vielä muusta ruuanlaitosta jäi jonkun verran jauhelihaa ylitse niin päätinkin aloittaa pasteijasouviin. 
           Pasteijoita tehdessä olen aina noudattanut sitä kaavaa, että paistan ja maustan jauhelihan ja sipulin edellisenä päivänä. Näin se jääkaappikylmänä viilentää sopivasti keitetyn riisin ja pasteijat on nopeampi tehdä. Ilman niitä pitkästyttäviä välijäähdyttelyjä. Laitoin tänne nyt mausteet ja mitat mitä täytteeseen käytin. Yleensä en pahemmin mausteita mittaile vaan lisään niitä vapaalla kädellä ja maistellen. Jokainen voi maustaa tietysti sen oman mieleisen maun mukaan. Täyte saa kuitenkin olla melko vahvan makuista, että se taikinakuoren välistä maistuu joltakin. 
           Meille nämä kelpasi enemmän kuin hyvin. Pakkaseenkin jäi muutamat jemmattavaksi. Pakastaa voi myös sen ylitse jääneen täytteen jos sitä sattuu jäämään. Pääsee sitten helpommalla seuraavan pasteijasouvin alkaessa, kun täytettä on jo valmiina.. ♥






Liha-riisipasteijat

(noin 24 kpl)


 



 8 kpl lehtitaikinalevyjä

Jauheliha-riisitäyte:
300 g jauhelihaa
1 pieni sipuli
1/2 tl yrttisuolaa
1/4 tl basilikaa
1/2 tl paprikajauhetta
1/2 tl jauhelihamaustetta
mustapippuria myllystä muutama kierros
ripaus currya
ripaus valkosipulijauhetta
2 dl keitettyä riisiä (3 dl vettä + 1/2 tl suolaa + 1 dl pitkäjyväistä riisiä)
100 g paprika-sipuli tuorejuustoa
1 rkl kermaa (tai maitoa)

Voiteluun:
1 kananmuna



Täytteen valmistus

- Paista jauheliha ja pieneksi silputtu sipuli, lisää mausteet ja anna jäähtyä.
- Kiehauta pienessä kattilassa vesi (3 dl), lisää suola (1/2 tl) ja riisi (1 dl). Keitä kannen alla kunnes vesi on imeytynyt riisiin.
- Sekoita riisin joukkoon jäähtynyt jauheliha, tuorejuusto ja loraus kermaa, nosta jääkaappiin hetkeksi.

- Aseta taikinalevyt huoneenlämpöön sulamaan.

Pasteijoiden tekoa
 - Kaulitse taikinalevyt pituussuunnassa pitemmiksi, niin että yhdestä levystä saa kolme pasteijaa.
- Aseta jokaisen taikinapalan keskelle ruokalusikallinen täytettä.
- Voitele taikinan reunat vedellä, taita toinen reuna täytteen päälle ja painele pasteijat haarukalla reunoilta kiinni ja pistele muutaman kerran pinnalta.

- Voitele pasteijat kananmunalla ja paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 15-20 minuuttia.
 
Liha-riisipasteijat

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttia käynnistäsi, otan kommennetteja vastaan mielelläni.