lauantai 12. elokuuta 2017

Nopea jauheliha-perunasoselaatikko



        Eräs tuttava kysyi multa joku aika sitten, että käytänkö mihinkään ruuanlaittoon esimerkiksi Knorrin sipulikeittopusseja. Monihan käyttää sipulikeittoa valmistaessaan lihapullia tai murekkeita. Täytyy myöntää, että varmaan pari kertaa joskus vuonna nakit ja muusi kokeilin tehdä lihapullia niin, mutta ei ne meillä tehnyt kauppaansa. Olen kyllä sipulikeittopusseja käyttänyt apuna muutaman muun ruuan laitossa hyvällä menestyksellä. Tässä ensimmäinen sellainen; lihaperunasoselaatikko. 
        Tämä laatikko on meillä tehnyt aina erittäin hyvin kauppansa. Laatikko on aika miedon makuinen joten se maistuu pienimmillekin syöjille. Niin ja ennen kaikkea se on nopea valmistaa näin vähän oikaisten.. :)      





Nopea jauheliha-perunasoselaatikko

(noin 6 hengelle)
                            




700 g jauhelihaa                                                      
1 pss Knorr ranskalaista sipulikeittoa
1 tl valkosipulijauhetta
0,5 tl paprikajauhetta
0,5 tl mustapippuria rouhittuna
1 L vettä                                        
0,5 dl ketsuppia
                            
1 prk (2 dl) kuohukermaa
2 dl vettä kuohukermatölkin huuhteluun (lisätään kattilaan)
1 prk (2dl) ruokakermaa
2 pss perunasosejauhetta  (Lidl)                      
2 kananmunaa
(tarvittaessa lisäksi maitoa/vettä ja suolaa)






- Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. 

Valmistusvaiheita
                            
- Paista isossa kattilassa jauheliha omassa rasvassaan.
- Lisää sipulikeitto, mausteet, vesi ja ketsuppi, anna kiehua hetki.
- Nosta kattila liedeltä, lisää kermat ja kermatölkin huuhdeliemi.
- Lisää myös perunasosejauheet, anna turvota hetki ja vatkaa sitten kauhalla kunnolla sekaisin kaikki. Lisää maitoa tai vettä jos tarvis koska muusi saa jäädä löysähköksi.


- Lisää suolaa ja / tai mausteita tarvittaessa.
- Lisää viimeisenä kananmunat. Tarkista ettei sose ole enää liian kuumaa ettei kananmunat kypsy lisättäessä.
- Voitele iso uunivuoka tai vuoat ja kaada sose vuokiin.
- Paista uunin keskitasolla noin 40 minuuttia, kunnes pinta saa kauniin ruskean värin.

Nopea jauheliha-peunasoselaatikko


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttia käynnistäsi, otan kommennetteja vastaan mielelläni.