keskiviikko 16. elokuuta 2017

Hampurilais patongit


        Meillä aina silloin tällöin jälkikasvu saa esittää oman ruokatoivomuksen, että mitä tahtoisi syödä. No, joskus aina sieltä lipsahtaa sitten se pyyntö, että ostetaan mäkistä hampurilaisia. Meillä vaan ei pahemmin ole ollut tapana mäkissä käydä. Ainoastaan noin joka toinen tai kolmas vuosi siellä tulee piipahdettua. Meillä tehdään kotona niin paljon ruokia laidasta laitaan, ettei meillä ole edes niin kiinnostusta tai tarvetta käydä pikaruokapaikoissa. 
        Kuitenkin se pyyntö jäi soimaan mielen sopukoihin ja kun seuraavalla kerralla menin kauppaan sainkin punaisesta langasta heti kiinni. Ostin naudan jauhelihaa ja kotona paistettavia patonkeja sekä muita lisukkeita ja ajattelin kotona tehdä hampurilaisia patongin muodossa. Kotimatkalla itsekseni hihittelin, että nyt tehdäänkin oikein viimeisen päälle pluksus "hampurilaisia".
        Hampurilais patongit oli kuitenkin ihan hitti. Ne upposi ääntä kohti hujauksessa ja kelpaisi kuulema syödä joskus uudelleenkin.. :)





Hampurilais patongit

(2 kpl)



1 pkt esipaistettuja patonkeja (2 patonkia)
400 g naudan jauhelihaa
1/2 tl suolaa
muutama rouhaisu mustapippuria myllystä
1 kananmuna 
jääsalaattia
tomaattia
punasipulia 
maustekurkkua
cheddar sulatejuustoviipaleita
ketsuppia 
hampurilaiskastiketta ja / tai majoneesia




Työvaiheita

- Laita kulhoon jauheliha, suola, pippuri ja kananmuna.
- Sekoita kaikki sekaisin, mutta älä vaivaa.
- Anna taikinan maustua jääkaapissa sen aikaa kun patongit valmistuu.
- Paista patongit uunissa paketin ohjeen mukaan.
- Litistä jauhelihataikinasta kaksi ohutta mutta pitkulaista pihviä leivinpaperoidulle uunipellille.
- Paista pihvejä 200 asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia kunnes ovat kypsiä.
- Leikkaa patonkeihin pitkittäiset viillot ja täytä ne täytteillä.
- Aseta viimeiseksi lämpöiset jauhelihapihvit ja niiden päälle juustoviipaleet.


* Patongit voi leikata pienempiin annospaloihin tai syödä isoon nälkään kokonaisena.

        

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttia käynnistäsi, otan kommennetteja vastaan mielelläni.