torstai 29. joulukuuta 2016

Täytetty leipäkranssi

 
Täytetty leipäkranssi

    Yllättipä vaihteeksi leipomisvimma. Oli pakko alkaa koluamaan kaappeja mitä sitä keksisi tehdä. Makeata ei, mutta ilmeisesti tällä kertaa jotain suolaista mikäli jääkaapin sisältöä oikein tulkitsi. Ensin mieleen tuli, että voisi piirakan pyöräyttää, mutta ei se oikein houkutellut. Muutaman vaiheen jälkeen se voittajaidea sitten pulpahti pintaan, että tehdäänkin leipärulla täytteen kanssa. Täytteeksi voi sitten nakata sattumaa jääkaapista, siihen tuttuun tyyliin "mitä sattuu löytymään". Rulla vaihtoi tosin täytön jälkeen vielä vahingossa muotonsa kranssiksi, kun ei se olisi mahtunut pötkölleen pelille kun vinottain. Ja mikäs, ihan kivan näköinen siitä kehkeytyi. Maku oli tosin vielä parempi.. :)




Täytetty leipäkranssi



 


1/4 pkt tuorehiivaa (tai 1,5 tl kuivahiivaa)
3 dl kädenlämpöistä vettä tai maitoa
1 tl suolaa
0,5 tl sokeria
1 rkl rypsiöljyä
7,5 - 8 dl jauhoja

yte:


n. 1/2 pkt (100 g) valkosipuli tuorejuustoa 

n. 100 g palvikinkkua
n. 1/2 punaista paprikaa
1 pallo (125 g) mozzarellaa
100 g emmental juustoraastetta
muutama ripaus pizzamaustetta tai oreganoa

Voiteluun 


1 kananmuna
1/2 rkl vettä




- Murenna hiiva kulhoon, lisää vettä ja sekoita, kunnes hiiva on liuennut. 
- Lisää suola, rypsiöljy ja vehnäjauhot, vähän kerrallaan. 
- Sekoita kaikki yhteen tasaiseksi taikinaksi ja vaivaa muutama minuutti yleiskoneella tai käsin, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoilta
- Anna nousta liinan alla noin 30 minuuttia.

- Kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi, noin 3/4 cm ohueksi levyksi, kevyesti jauhotetulle leivinpaperille.
- Levitä tuorejuusto taikinalle.

- Lado tuorejuuston päälle palvikinkkua, pieneksi silputtua paprikaa, siivutettua mozzarellaa, juustoraastetta ja pizzamaustetta.
- Rullaa täytetty taikinalevy rullalle.

- Nipistele tiukasti rullan päädyt kiinni ja käännä ne rullan alapuolelle.

- Siirrä leipärulla leivinpaperin kanssa uunipellille, venyttele ja asettele se pyöreän kranssin muotoon.
- Leikkaa viillot terävällä veitsellä kranssin reunoihin.
- Anna kohota liinan alla noin 30 minuuttia. 
- Kuumenna uuni 225 asteeseen.




Leipäkranssi uuniin menossa ja sieltä tultua

- Laita vesi kananmunan joukkoon ja vatkaa kevyesti sekaisin, voitele sillä leipäkranssi

- Ripottele päälle halutessasi esim. juustoraastetta, seesamin-, tai unikonsiemeniä.
- Käännä uunin lämpö 200 asteeseen ja laita kranssi uuniin.
- Paista uunin alatasolla noin 30 - 35 minuuttia. 

 

Uunituore täytetty leipäkranssi
 

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Juustoinen jauhelihakastike

Juustoinen jauhelihakastike

    Jauhelihakastiketta sekä spagettia! Ompa tehnyt sitä mieli jo pidemmän aikaa. Tänään sitä sitten tuli viimein tehtyä. Tosin spagetti vaihtui taas lyhyempään versioon eli Raketti Spagettiin ja kastike oli juustoisena versiona. Minun mielestä varsinkin pastan kanssa tarjottavassa kastikkeessa pitää olla makua ja tässä sitä todellakin oli. Maustaminen osui kerralla nappiin. Aivan täydellinen ruoka ja onneksi sitä jäi vielä huomisellekin.. :)





Juustoinen jauhelihakastike

(noin 4-5 hengelle)





1 pkt (400 g) jauhelihaa
1 punasipuli

1/2 punaista paprikaa
1 lihaliemikuutio

1/4 tl paprikajauhetta
1/4 tl currya
1/4 tl valkosipulijauhetta
1/4 tl basilikaa 
1 tl jauhelihamaustetta
muutama rouhasu mustapippuria myllystä
1 tlk (2 dl) Pirkka juustokermaa
1 dl kuohukermaa
2 dl vettä
2 rkl ketsuppia




 
Kastikkeen tekovaiheet

- Laita paistinpannulle pilkotut paprika ja sipuli sekä jauheliha.
- Paista hetken aikaa ja lisää sitten lihaliemikuutio sekä mausteet pannulle.
- Kun sipulit on kuullottunut, paprika pehmentynyt ja lihaliemi sulanut jauhelihan sekaan, lisää pannulle kermat ja vesi.
- Anna kastikkeen kiehua hiljalleen noin 15 minuuttia kunnes kastike saostuu. 

- Sekoita joukkoon ketsuppi.
- Kuumenna vielä hetki, tarkista maku ja nosta tarjolle.

Juustoista jauhelihakastiketta ja Raketti Spagettia

* Tarjoa kastikkeen kanssa keitettyjä perunoita, spagettia tai pastaa. 
  

tiistai 6. joulukuuta 2016

Pikainen piparkakku-torttu

Pikainen piparkakku-torttu

     Hyvää itsenäisyyspäivää 99-vuotiaalle Suomelle ja suomalaisille! 
Tässä on ollut niin paljon kiireitä etten ole ehtinyt "suunnittelemaan" kakkua tälle juhlapäivälle. Mutta jotain piti kahvipöytään saada joten olin onnellinen, kun löysin edes kaapin perukoilta kesän lopussa ostamani valmiin torttupohjan. Piparkakkurahkan olin suunnitellun aivan muuta käyttöä varten, mutta nyt se sai päätyä vispikerman kanssa tortun päällystä koristamaan. Harmittelin kyllä vielä ettei kaapista tullut myös vastaan sinistä elintarvikeväriä jota olisi voinut osaan kermaa sekoittaa. Näin olisi saanut sinivalkoista pursotusta. Hetken miettimisen jälkeen muistin, että kaapissa on kyllä Blue Curacao-likööriä. Sehän olisi pelastus! Keitin likööriä sen aikaa, että siitä haihtui alkoholi ja se hieman siirappisoitui. Näin se oli sopivan jähmeää ja värjäsi kerma-rahkaseoksen aika kivasti. Lisäksi makua tuli lisää ja se maistui herkullisen vivahteikkaalta, sitruksiselta. Tämähän olikin siis paljon parempi keino värjäämiseen. Sai vielä hyvää lisämakua kaupan päälle.. :)





Pikainen piparkakku-torttu



 

1 kpl valmis torttupohja

Pohjan kostutukseen;
1 dl maitoa
1 tl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Täyte;
2 kypsää banaania
mansikkahilloa

Pursotukseen;
n. 0,75 dl Blue Curacao likööriä

2,5 dl Flora vispikerma 20%
200 g Valion maustettu rahka piparkakku
1 rkl sokeria
1/2 tl vaniljasokeria



Koristeluun;

pehmeitä hopeahelmiä




 
Liköörin keittämistä, pohjan kostutusta ja täyttöä

- Laita likööri kattilaan ja anna kiehahtaa. Sammuta liesi ja anna kiehua muutama minuutti. Nosta jäähtymään.
- Mausta maito sokereilla ja sekoita kunnes sokerit "sulaa" maidon joukkoon. 
- Kostuta maito-sokeriseoksella torttupohja, eniten reunoilta.
- Vaahdota vispikerma ja lisää siihen sokeri sekä piparkakkurahka.

- Laita torttupohjalle ohuelti mansikkahilloa.
- Leikkaa banaanit viipaleiksi ja asettele ne masikkahillon päälle.


Pursotuseoksen tekoa ja pursotteluja

- Ota vispikerma-rahkaseoksesta pieni osa erilleen ja sekoita siihen keitetty likööri.
- Lusikoi värillinen seos pursotinpussiin ja taputtele sitä niin että se on tasaisesti pussin sisäpinnalla. 
- Lisää sitten valkoinen seos pussiin ja pursota banaanien päälle. 

Pikainen piparkakku-torttu valmiina

- Koristele esim. pehmeillä hopeahelmillä.

lauantai 3. joulukuuta 2016

Kananmunakastike




         Kananmunakastike, munakastike eli valkokastike, béchamel kananmunahakkeluksella. Meillä sitä tehtiin nyt viimeksi pinattilettujen kaveriksi. Munakastike on mielettömän hyvää myös esimerkiksi uusien perunoiden tai kalan kanssa. Melko nopea ja helppo tehdä vaikka yleensä toisin luullaan. 
         Itse teen usein kastikkeen melko sakeaksi melkein jopa "muhennokseksi". Laitoin kastiikkeen nesteeksi noin 4 dl maitoa joten jos haluaa ohuempaa kastiketta kannattaa laittaa ainakin se 5 dl. Kastikkeeseen voi lisätä maitoa ja kiehauttaa kastikkeen uudelleen jos siitä tulee liian paksua. Kastike jähmettyy ja saostuu vielä jonkin verran hetken levätessään.. ♥





Kananmunakastike




2 kanamunaa
3 rkl ( 30 g) voita tai margariinia
3 rkl vehnäjauhoja
4 - 5 dl maitoa
0,5 tl suolaa
1 maustemitta valkopippuria (1 maustemitta = 1/5 tl)




Kastikkeen tekovaiheita

- Laita kananmunat kattilaan ja lisää kylmää vettä niin paljon, että ne peittyy.
- Laita kattila liedelle ja kun kananmunat alkaa kiehumaan anna niiden kiehua 8 minuuttia.
- Kaada vesi pois ja anna kananmunien pinnan kuivahtaa hetki. (Näin kuoret irtoaa kuoriessa helpommin.)
- Laita kanamunat kylmään veteen jäähtymään.
- Sulata rasva kattilassa.
- Lisää siihen jauhot ja kuumenna sekoittaen kunnes rasvaseos kiehuu. (Varo ruskistamasta.)
- Nosta kattila liedeltä ja lisää puolet maidosta. 
- Sekoita kunnes kastike on tasaista.
- Lisää loput maidosta ja sekoita uudelleen tasaiseksi. 
- Nosta kattila takaisin liedelle ja kiehauta kastike pohjaa myöten hyvin sekoittaen.
- Keitä vähäisellä lämmöllä 10 minuuttia, että jauhot kypsyy.

Kastikkeen maustaminen ja viimeistely ennen tarjoamista

- Mausta valmis kastike suolalla ja valkopippurilla.
- Kuori ja hienonna haarukalla kananmunat ja lisää ne kastikkeeseen, nostele kastikkeen sekaan.

torstai 1. joulukuuta 2016

Parhaat pinaattiletut




          Todella pitkästä aikaa tuli tehtyä pinaattilettuja. Tällä samalla ohjeella olen niitä tehnyt vissiin aina. Ainakin viimeiset parikymmentä vuotta. Omasta mielestä pinaattilettujen täytyy olla rapeita ja maistua myös muulle kuin vehnäjauhoille. Niimpä taikinaan tulee laitettua täysjyväohrajauhoja vehnäjauhojen kaveriksi. Ne antaa taikinaan makua ja ryhtiä. Lisäksi sujautan taikinaan basilikaa sekä valkopippuria makua tuomaan. Tykkään myös paistaa pieniä lettuja isolla pannulla, koska silloin saan oikein rapeita lettuja. Lettupannulla ei ihan samanlaisia saa vaikkakin siinä paistetut ovat tietysti hienomman näköisiä.
          Kaikilla taitaa myös olla omanlainen tapa minkä kanssa pinaattilettuja sitten kuuluu syödä. Mitä laitetaan lisukkeeksi? 
No, meillä ne usein syödään kananmunakastikkeen ja porkkana-ananasraasteen kanssa. Niin tälläkin kertaa. (Kananmunakastikkeen ohje löytyy täältä. Linkki avautuu uuteen ikkunaan.)
Toiset keittävät vielä perunoita lisäksi tai lisäävät lautaselle esim. raejuustoa tai salaattia. Toiset tahtovat perunamuusia ja puolukkasurvosta ja toiset jauhelihakastiketta.. Tapoja ja tottumuksia on monia. Pinaattiletut maistuvat kyllä hyvältä melkein minkä tahansa kanssa jos letuissa itsessään on maut kohdillaan.. ♥





Parhaat pinaattiletut




2 kananmunaa
5 dl maitoa
1 dl täysjyväohrajauhoja
2 dl vehnäjauhoja
vajaa 1 tl suolaa
1/4 tl basilikaa
pieni ripaus sokeria
pieni ripaus valkopippuria
2 rkl öljyä
1 pss (150 g) hienonnettua pakastepinaattia 

Paistamiseen
voita tai margariinia



Taikinan tekovaiheita

- Anna pakastepinaatin sulaa pienessä kulhossa huoneenlämmössä tai sulata se mikroaaltouunissa myöhemmin ennen taikinaan lisäämistä. 
- Riko kananmunat kulhoon, lisää maito ja sekoita.
- Lisää jauhot mausteet sekä öljy ja vatkaa kaikki kunnolla sekaisin.
- Anna taikinan turvota ainakin puoli tuntia.

Taikinasta letuiksi..

- Lisää sulanut pinaatti taikinaan.
- Paista taikinasta hyvällä mutta ei liian kuumalla lämmöllä pieniä tai suuria lettuja. Käytä paistamiseen vähän voita tai margariinia.

Pinaattilettuja, kananmunakastiketta ja porkkana-ananasraastetta

 

tiistai 29. marraskuuta 2016

Mustikkakeitto


Mustikkakeitto
     Jo pitkän aikaa on mieli tehnyt mustikkakeittoa. Vai onko se kiisseliä? Kuitenkin siis semmoista sopivan paksua hytskää. Ei lirua, mutta ei mitään paksua tönkköäkään. Niinpä se viimein oli vaan alettava kaivaa mustikoita pakastimen uumenista ja nostettava kattila tulille.
    Perusohjeella mentiin joka on iskostunut mielen sopukoihin ja mitäpäs sitä vanhaa hyvää ohjetta uuteen vaihtamaankaan. Helppo tehdä, sopivan maistuvaista ja on juuri sellaista sopivan paksuhkoa lillettiä.. :)





Mustikkakeitto

(4 hengelle)




7 dl vettä
4 dl mustikoita
½ dl sokeria
2 rkl perunajauhoja
1 dl vettä




Mustikkakeiton tekoa

- Mittaa kattilaan vesi, mustikat ja sokeri. Keitä noin 10 minuuttia ja nosta kattila liedeltä. 
- Sekoita perunajauhot 1 dl vettä. 
- Lisää suurus liemeen yhtäjaksoisesti kaataen ja samalla puuhaarukalla sekoittaen. 
- Kiehauta keitto ja laita se jäähtymään kulhoon. (Voit halutessasi siivilöidä myös mustikat pois.)
- Ripottele pinnalle vähän sokeria.

* Mustikkakeitto maistuu myös puurojen, viilin, jogurttien tai vaikkapa rahkan kanssa.

maanantai 28. marraskuuta 2016

Kermainen jauheliha-perunalaatikko





      Jääkaapissa oli perunoita, sipulia, jauhelihaa, vähän nuutumaan päin oleva paprika ja pari töpperöä kermaa. Niitä hyödyntäen ajattelin tehdä jonkinmoista laatikkoruokaa. Siinä samalla lämpiäisi sopivasti asuntokin. Ulkona kun meinaa taas pakkanen painaa päälle ja tuuli puhaltelee jäätävästi. Joten villasukat ja uuniruoka on tällä hetkellä ehdottomasti pop.
      Tämä viikko alkaa siis tuttuun tyyliin muutaman päivän ruualla. Ajan säästämiseksi. Aivan mahtavan hyvää ja mehevää laatikosta tulikin pienillä aineksilla ja ihan perusmausteilla. Niinhän se on, että välillä vähemmän on enemmän.. :)  





Kermainen jauheliha-perunalaatikko

(n. 6 hengelle)




10 kpl (n. reilu 1 kg) isoja perunoita 
1-2 sipulia
1 punainen paprika
600 g sika-nautajauhelihaa
0,5 tl suolaa
n. 12 kpl kokonaisia maustepippureita
2 dl ruokakermaa
2 dl kuohukermaa
2 dl vettä
0,5 tl paprikajauhetta
0,5 tl suolaa
0,5 tl yrttisuolaa



Laatikon tekovaiheita

- Kuori ja pilko sipulit sekä paprika pieneksi kuutioksi.
- Ruskista jauheliha pannulla omassa rasvassaan. 
- Lisää sipuli-, ja paprikakuutiot, anna kuullottua ja mausta seos suolalla. 
- Kuori perunat ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. 
- Voitele iso uunivuoka ja levitä pohjalle ohut kerros perunoita ja päälle puolet jauheliha-sipuli-paprikaseoksesta. 
- Ripottele päälle puolet pippureista ja taas kerros perunoita. 
- Levitä loput jauhelihaseoksesta ja pippurit, päällimmäiseksi vuokaan tulee loput perunaviipaleet. 
- Yhdistä kermat pieneen kulhoon. 
- Lisää vesi kuohukerma tölkkiin desi kerrallaan, ravista tölkkiä ja lisää kulhoon. (Näin saat kaiken tölkin kuohukermasta käyttöön.)
- Lisää kermojen sekaan mausteet, sekoita ja kaada ne vuokaan perunoiden päälle.
- Paista laatikkoa 200 asteisen uunin alatasolla noin 1,5 tuntia, kunnes perunat ovat kypsiä. 
- Painele perunaviipaleet lastalla kerman peittoon noin 45 minuutin paistamisen jälkeen, jotta pinnan perunakerroksesta tulee mehevä.

Kermaista jauheliha-perunalaatikkoa

lauantai 26. marraskuuta 2016

Piparkakku-suklaaruudut

 
Piparkakku-suklaaruudut


    Tämän vuoden ensimmäinen adventtisunnuntai on huomenna. Ja tänään vietetään pikkujoulua. Kahvipöytään tein nopeaakin nopeampia piparkakku-suklaaruutuja.  
     Herkullisia suklaaleivoksia joiden päälle laitoin piparkakkuja. Maistuu mukavasti joululle juurikin piparkakkujen ansiosta. Sopii siis hyvin näin joulunajan tarjottavien joukkoon. Ja on helppo leipoa! Näiden kanssa voi tarjota joko kermavaahtoa tai vaniljajäätelöä, mutta ne ovat myös hyviä ilman mitään lisukkeita.. :)






Piparkakku-suklaaruudut 
(12 palaa)





125 g voita 
2,5 dl sokeria
1 dl kaakaojauhetta (sokeroimaton)
1 ripaus suolaa 
0,5 tl kanelia 
2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa 
1,5 dl vehnäjauhoja

Lisäksi;
12 piparkakkua (käytin Lidlin ohuita piparkakkuja)

  


- Kuumenna uuni 175 asteeseen.  
- Aseta piparkakkuja uunivuoan pohjalle joka on kooltaan noin 18 x 25 cm. Tämän testin jälkeen tiedät miten ne mahtuvat sitten vuokaan taikinan päälle. (Ota testin jälkeen piparkakut pois vuoasta.)
Taikinan tekoa
  
- Sulata voi kattilassa.  
- Lisää erilliseen kulhoon sokeri, kaakao, suola, kaneli, vaniljasokeri ja sekoita ne hyvin keskenään.
- Kaada kuivat aineet sulatettuun voihin, sekoita.
- Lisää kananmunat, sekoita.  
- Viimeiseksi lisää vehnäjauhot ja sekoita kaikki yhteen tasaiseksi taikinaksi.


Piparkakku-suklaaruutujen valmistuminen

- Aseta leivinpaperi uunivuoan pohjalle ja kaada taikina vuokaan, levitä se lastalla tasaiseksi.
- Aseta pipareita tasaisesti taikinan pinnalle. 

- Paista uunissa 22-24 minuuttia riippuen siitä, kuinka kosteaksi haluat jättää leivosten sisuksen. (Leivosten kuuluu jäädä "raa'aksi" ja tahmeaksi keskeltä.)
- Anna jäähtyä vuoassa ennen kuin leikkaat neliöiksi.
Valmiit piparkakku-suklaaruudut

* Tarjoa kermavaahdon tai vaniljajäätelön kanssa.
 

torstai 17. marraskuuta 2016

Täyteläinen jauheliha-punajuurikastike

Jauheliha-punajuurikastike, perunamuusi, smetana ja maustekurkku

     Tässä joku aika sitten ostin etikkapunajuuritölkin kaupasta, kun tein Lindströmin pihvejä. Siellä se on sen jälkeen nakottanut jääkaapin nurkassa ja mietin, että mihin niitä oikein rupeaisi upottamaan. Meneehän ne tietysti ihan syömälläkin siinä ruuan sivussa. Nyt oli kuitenkin mielessä jotain lämmintä ruokaa niistä tehdä.
    Tiesin kyllä jo heti suunnitteluvaiheessa ettei jälkikasvulle mikään punajuuriruoka tekisi kauppaansa. Tai ainakin se nostaisi kynnystä edes maistaa sellaista. No, sen verran olen vuosien saatossa näistä asioista jotain oppinut ettei asiasta ainakaan kannata mitään mainita etukäteen jos aikoo jotain ylimääräisiä kasviksia tai juureksia johonkin ruokaan laittaa. Ja jos niitä laitetaan ne kannattaa lisätä pieninä paloina tai hienona raasteena. Myös hyvällä maustamisella saa huijattua paljon näissä uhkarohkeissa tapauksissa joita on pakottava tarve välillä kaikesta huolimattakin kokeilla. 
    Niin kävi tälläkin kertaa, että tuli erävoitto. Mitään punajuurta ei edes huomattu olevan jauhelihakastikkeen seassa ja sitä otettiin vielä lisääkin kehujen kera. Parhain osuus aina tulee siinä vaiheessa, kun saa paljastaa, että mitä uutta tai erilaista ruuassa olikaan. Ne ilmeet ja häkellys. :D
Tähän tilanteeseen sopii taas heittää kuolematon repliikki Forrest Gump elokuvasta jonka Tom Hanks heitti istuessaan suklaakonvehtirasian kanssa puiston penkillä;

"..You never know what you're gonna get.."



 Täyteläinen jauheliha-punajuurikastike

(4 hengelle)




400 - 500 g jauhelihaa
1 sipuli
1/2 tl suolaa
1 - 2 rkl voita paistamiseen
3 - 4 etikkapunajuurta hienoksi raastettuna
1 lihaliemikuutio
1 tl sokeria
muutama rouhasu maustapippuria myllystä
1,5 tl jauhelihamaustetta
1/2 tl valkosipulijauhetta
1/2 tl paprikajauhetta
1/2 tl basilikaa
2 prk (á 2 dl) ruokakermaa
0,5 dl kohukermaa

Pinnalle;
smetanaa
suola-, tai maustekurkkua





 
Kastikkeen tekovaiheita

- Ruskista jauheliha ja hienonnettu sipuli voissa paistinpannulla.
- Raasta punajuuret pienellä terällä hienoksi ja lisää pannulle. (Voit raastaa punajuuret myös isommalla terällä karkemmaksi niin halutessasi.)
- Lisää mausteet ja lihaliemikuutio, paista hetki.
- Lisää kermat ja anna kiehua kunnes kerma on kiehunut kokoon eli sopivasti paksuuntunut.

- Viimeiseksi lisää vielä pari lorausta kuohukermaa pehmentämään makua ja anna kiehua pieni hetki.

Täyteläinen jauheliha-punajuurikastike

* Tarjoa kastike perunamuusin kanssa.
* Halutessasi voit tarjota lisäksi smetanaa ja pieniä suola-, tai maustekurkkukuutioita

maanantai 14. marraskuuta 2016

Siskonmakkara-makaronipaistos

Siskonmakkara-makaronipaistos

    Taas on kaupassa ollut tarjouksessa siskonmakkarat ja niitä oli "pakko" sitten paketillinen ostaa näin mainonnan uhrina. Useimmin siskonmakkaroista tulee tehtyä joko keittoa tai sitten kastiketta. Pojan mielestä parhain ruoka niistä saadaan, kun makkarapallerot paistetaan pannulla ja ne syödään perunamuusin ja salaatin kanssa. Nyt ajattelin kuitenkin kokeilla jotain aivan muuta. Mielessäni ainakin toivoin, että saisin niistä muutaman tai edes parin päivän ruuan loihdittua. Helpottaisi mukavasti näin viikon alussa.
    Uuniruoka, laatikkoruoka, helppotekoinen, peruskotiruoka, maistuvaa ja täyttävää. Kaikkiin toivekohtiin sain laittaa rastin. Niin hyvä lopputulos tästä kokeilusta tuli, että on se otettava ehdottomasti uusiksi joku toinenkin kerta ja kirjattava ohje ylös.. :) 





Siskonmakkara-makaronipaistos     

(n. 6 hengelle)





1 pussi (400 g) makaronia (laitoin 500 g)
noin 500 g siskonmakkaraa
1 iso sipuli
1 - 2 valkosipulin kynttä   (tai kuorrutuskastikkeeseen 0,5 - 1 tl valkosipulijauhetta)
1 punainen paprika
noin 1 dl pakasteherneitä
1/4 tl suolaa

 
Kuorrutuskastike;

3 rkl margariinia tai voita
0,5 dl vehnäjauhoja
6 dl maitoa  (tai maitoa + kermaa)
1 lihaliemikuutio
1 tl currya
1 tl paprikajauhetta
1/2 tl jauhelihamaustetta
1/4 tl valkopippuria

 
Pinnalle;

juustoraastetta  (jos haluaa, itse en laittanut)






Paistoksen tekovaiheita

- Keitä makaronit pakkauksen ohjeen mukaan, valuta lävikössä ja kaada voideltuun isoon laakeaan uunivuokaan, esim. lasagnevuokaan. 
- Makaronien kiehumisen aikana purista pieniä paloja makkaramassaa kuoristaan pannulle. (Paloja kannattaa pienentää vielä paistamisen aikana pilkkomalla paistolastalla.)
- Paista pannulla siskonmakkarat, kuutioidut sipulit sekä paprika. 
- Lisää loppuvaiheessa pakasteherneet ja ripaus suolaa.
- Kaada ne makaronien sekaan vuokaan ja sekoita kaikki sekaisin. 

Kuorrutekastikkeen tekovaiheita ja valmis paistos

- Kiehauta kastiketta varten paistinpannulla vehnäjauhoja margariinissa.
- Nosta paistinpannu pois liedeltä ja lisää maito hyvin sekoittaen.
-Laita pannu takaisin liedelle ja anna kastikkeen saostua, lisää muut kastikkeen aineet ja hauduta miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia. 
- Tarkista kastikkeen maku ja lisää mausteita / suolaa tarvittaessa.
- Kaada kastike painellen ja hieman makaroneja nostellen paistokseen.
- Ripottele pinnalle juustoraastetta halutessasi ja kuorruta paistosta 200 asteisen uunin keskitasolla noin 30 min, kunnes paistos saa kauniin värin.

Valmista siskonmakkara-makaronipaistosta